Yleisimmät harhaluulot hulevesiasiasta
Yleisimmät harhaluulot koskevat seuraavia tilanteita, joita ei missään tapauksessa saa tehdä, eikä tapahtua:
- Sadevesien johtamista salaojaverkostoon
- Valuma-alueeksi tulkitaan vain tontin rajoittama alue
- Hulevettä imeytetään lähellä kallion pintaa tai vettä läpäisemättömään maaperään. Missä tahansa ei saa sadevettä imeyttää
- Imeytys järjestetään lähelle rakennusta, tavallisesti rakennuksen ja tontin rajan väliselle ”sekundääri” vyöhykkeelle. Näissä tapauksissa monesti imeytysmenetelmästä aiheutuu kosteusrasitusta rakennukselle. Tontin lähellä pahimmillaan imeytyvä vesi pääsee maanalaisena valuntana aiheuttamaan kosteusrasitusta naapurin rakennukselle.
Hyvin varovasti pitää harkita maanalaisten imeytysmenetelmien käyttöä omakotitalotontilla. Pitää aina muistaa, että pohjatutkimukset eivät anna 100% tietoa maaperän läpäisevyydestä, eikä maanalaisen kallion viettosuunnasta tai rikkinaisuudesta. Jos maaperä imeytystasolla on huonosti läpäisevä, niin maanalaisen valunnan tai veden johtumissuuntaa on melkein mahdotonta ennustaa ja hallita. Jos kairaustutkimuksien mukaan maaperä on hiekka- tai hiekkamoreeni ja kallio on yli 5 m syvyydessä, niin olisi kuitenkin suositeltavaa tehdä imeytystason läpäisevyystesti.
Maankäyttö ja rakennuslaki (1999/132) 165 § määrää, jos rakennuspaikkana olevan kiinteistön maanpinnan luonnollista korkeutta muutetaan tai suoritetaan muita toimenpiteitä, jotka muuttavat luonnollista vedenjuoksua kiinteistöllä, kiinteistön omistaja tai haltija on velvollinen huolehtimaan siitä, ettei toimenpiteistä aiheudu huomattavaa haittaa naapurille. Määräys koskee tasapuolisesti sekä pinta- että maanalaista valuntaa, joka voi syntyä maanalaisten imeytysmenetelmien yhteydessä.